Allin Ojennuksen alkulämmin otettiin tanssimalla.

Allin Ojennuksen alkulämmin otettiin tanssimalla.

Esko Hyyryläinen tarjoili osallistujille alkumaljat.

Esko Hyyryläinen tarjoili osallistujille alkumaljat.

Kilpailijat saivat kierrokselle mukaansa pussukat, joissa oli niin evästä kuin juomistakin.

Kilpailijat saivat kierrokselle mukaansa pussukat, joissa oli niin evästä kuin juomistakin.

Niirasen Pate toi osallistujille pannutuoreet muurinpohjaletut taukoevääksi.

Niirasen Pate toi osallistujille pannutuoreet muurinpohjaletut taukoevääksi.

Ylä-Savon Golfseuran naisten golfpäivän tapahtuma Allin Ojennus alkoi sunnuntaina vähän ennen kymmentä.

Klubitoimikunnan järjestämässä tapahtumassa ensimmäisenä allia ojennettiin skoolaamalla kuohuviinillä. Esko Hyyryläinen tarjoili ladyille mansikkaiset juomat ja klubitoimikunnan puheenjohtaja Tommi Korpihalla kertoi muutamalla sanalla Alina Nissisestä, josta kilpailu on saanut nimensä.

Kierroksen jälkeen nautittiin salaattilounas, joka tehtiin Iisalmen Citymarketin lahjoittamista aineksista.

Avaussanojen jalkeen Kaisa Silaskivi tanssitti kilpailijat lämpimäksi, ennen kuin kilpailijat hakivat vielä klubilta omat kisapussukat (banaani, sulkaakaramelli, Olvin Teho Sport -energiapatukka, Olvin appelsiini-porkkana -mehukivennäisvesi, oranssit pelipallot ja tiit) ja suuntasivat aloitusväylilleen.

Myös Niirasen Pate osallistui naisten tapahtumaan omalla tavallaan: hän paistoi koko porukalle muurinpohjalettuja ja toi ne ladyväen taukoevääksi klubille.

Kierroksen jälkeen nautittiin Citymarketin lahjoittamista aineksista tehty salaattilounas.

Kierroksen jälkeen nautittiin salaattilounas, joka tejhtiin Iisalmen Citymarketin lahjoittamista aineksista.

Kierroksen jälkeen nautittiin salaattilounas, joka tejhtiin Iisalmen Citymarketin lahjoittamista aineksista.

IMG_0734

Voittajan puhe. Kaisa Silaskivi kertoi, että peli sujui hyvin, vaikka putit eivät uponneetkaan niin kuin piti.

Ruokailun jälkeen päästiin palkintojen jaon kimppuun. Voiton päivän kilpailusta nappasi Kaisa Silaskivi (34 pistettä), toiseksi sijoittui Ulla Väänänen (32) ja kolmanneksi Inkeri Pietikäinen (30).

Väylällä yhdeksän kisattiin siitä, kuka pääsee kahdella lyönnillä lähimmäksi lippua. Inkerillä matkaa lipulle jäi 230 senttiä. Väylällä 12 kilpailtiin siitä, kenen avaus on lähimpänä väylän keskikohtaa. Elvi Hämäläisen avaus jäi 21 sentin päähän väylän keskilinjasta.

Palkintojenjaon jälkeen järjestettiin vielä arpajaiset niin, että kukaan ei poistunut klubilta tyhjin käsin, vaan kaikki olivat voittajia.

Tapahtumaan osallistui 15 pelaajaa.

Suuret kiitokset vielä Citymarketille, Olville, Iisalmen vapaa-aikapalvelukeskukselle, Kesportille, Kahvila Hillalle, Ylä-Savon ammattiopistolle, Salon Mangolle, Bovellan kukka- ja hautauspalvelulle ja Lakiasiaintoimisto Timo Rajamäelle.

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?