Vuosikokouksessa vahvistettiin seuran talousarvio vuodelle 2017 ja valittiin seuran johtokuntaan uudet jäsenet erovuoroisten osalta. Henkilövaihdoksia ei tullut vaan nykyiset jäsenet saivat valtakirjan jatkaa myös tänä vuonna.

Vuoden 2017 arvioidaan tässä vaiheessa vuotta noudattavan pitkälti aikaisempien vuosien mallia. Jäsenmaksut pidettiin ennallaan ja pelikausimaksuun on tulossa hyvin maltillinen korotus. Vuoden teemana voidaan pitää juniorigolfin lisäämistä. Teimme ennen joulua hakemuksen Seuratuesta Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Päätöksiä asiasta on luvattu tehdä viimeistään huhtikuussa. Haimme rahoitusta seuraprojektille, jossa aktivoisimme golfin pariin uusia junioreja sekä golf-leirien ja muun ohjatun toiminnan kautta. Seuramme ikärakenne on muuttumassa yhä enemmän senioripainotteiseksi, joten toiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että jäsenistömme joukkoon saadaan myös hieman nuorempaa kaartia.

Kesän/kevään aikana on tarkoitus tehdä kentän kunnostustoimenpiteitä nelos- ja vitosväylän alueella. Tiedotamme näistä tarkemmin, kun suunnitelmat ovat täsmentyneet ja hinnat varmistuneet.

Palkitsimme syyskokouksessa seuratoimintaan aktiivisesti osallistuneita golffareita. Tämän lisäksi Suomen Golfliitto palkitsi Golfliiton toimintaan aktiivisesti osallistuneen Kari Aminoffin Golfliiton hopeisella ansiomerkillä.

Tänä vuonna päätimme perustaa uuden toimikunnan ”talkootoimikunnan”, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin Risto Niskanen. Talkootoiminta on YSG:n kaltaiselle golfseuralle ainoa keino saada talous tasapainoon. Seura pystyy jatkamaan toimintaansa vain niin kauan, kuin toimintaan innokkaasti osallistuvia talkoohenkisiä jäseniä löytyy. Kannustan koko jäsenistöämme osallistumaan aktiivisesti niin toimikuntien työhön kuin kenttätalkoisiin. Näin saamme pidettyä pelimaksut kohtuutasolla ja kentän hyvässä kunnossa.

Eipä tällä erää muuta kuin lumien sulamisen ja golfkauden odotusta.

Golfterveisin,
Kari Puumalainen
Puheenjohtaja

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?