Viime syksynä alkanut uuden harjoitusalueen rakentaminen on ottanut isoja harppauksia eteenpän alkukesän aikana.

Roudan sulamisen jälkeen urakoitsija on saanut maansiirtotyöt alueella valmiiksi. Maanantai-iltana joukko seuran talkooväkeä urakoi alueen reunat kuntoon, jotta alue päästään kylvämään vielä hyvän sään aikana.

Kylvämisen jälkeen harjoitusaluetta kastellaan runsaasti, jotta kasvu pääsee vauhtiin mahdollisimman pian. Ykkösväylän avausten jälkeen kannattaa jatkossa katsella ympärilleen, ettei harjoitusalueelta saa vesisuihkua niskaansa.

Range suljettu keskiviikkona

Keskiviikkona viimeistellään myös lyöntialuetta. Tarkkuusviheriöille asennetaan tekonurmimatot, joten range on suljettu keskiviikkona asentamisen ajan.

Kasvun etenemisestä on kiinni, millaisella aikataululla uutta harjoitusaluetta voidaan käyttää. Alueella liikkumista tulee välttää.

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?