Jäsenten antama NPS-luku oli tänä vuonna 52, vieraspelaajien antama luku 55. Valtakunnallisessa vertailussa NPS-lukumme on sijalla 38, ja Itä-Suomessa 8.

Vuoden aikana NPS-luku harppoi kovasti eteenpäin: jäsenten antama NPS nousi oli 9:llä, mutta vieraspelaajien antama NPS pomppasi 39:llä.

Ahmon hyvässä kunnossa ollut kenttä sai parhaat arvosanan syksyn jäsenkyselyssä. Kyselyn mukaan olemme menneet eteenpäin kaikilla sektoreilla, mutta luonnollisesti kentän erinomainen kunto oli paras asia.

Ahmon jäsenten antama NPS-luku, eli kuinka todennäköistä on, että suosittelisit golfyhteisöä ystäville, perheelle tai työkavereille, oli tänä vuonna 52, kun vuotta aiemmin luku oli 43.

NPS-luvut voivat vaihdella -100 ja 100 välillä. Yleisesti pistelukua 50 korkeammat tulokset määritellään erinomaisiksi.

NPS-luvun koheneminen kertoo siitä, että olemme nyt enemmän tyytyväisiä omaan kenttäämme kuin aiemmin.

Jäsenten oman NPS-tuloksen mukaan sijoitumme Suomen golfyhteisöjen joukossa keskivaiheille

Viime vuonna kenttä kokonaisuudessaan sai 67 pistettä, mutta tänä vuonna pistemäärä nousi 77:ään.

Parhaat pisteet annettiin viheriöille, jotka saivat jäsenkyselyssä 89 pistettä (edellisvuonna 79).  Väylien kunto koheni vuoden aikana eniten, niiden pistemäärä oli nyt 76 (54). Tiiauspaikoille annettiin pisteitä 73 (67). Kentän hoito sai tänä vuonna 79 pistettä, (viime vuonna 67).

Jäsenkyselyn yksi harvoista miinusmerkkisistä tuloksista bunkkereissa. Tänä vuonna niille annettiin 57 pistettä, mikä oli yksi vähemmän kuin viime vuonna. Kuitenkin pistemäärä alle 60:n on aika synkkä.

Harjoitusalueet saivat tämän syksyn jäsenkyselyssä 76 pistettä, kun vuosi sitten ne saivat vain 64 pistettä. Olosuhteiden parantuminen johtui luonnollisesti lähipelialueen käyttöönotosta. Harjoitusviheriö ja lähipelialue saivat nyt 82 pistettä molemmat, mutta rangen pistemäärä jäi alhaiseksi. Se sai vain 63 pistettä, kun vuotta aiemmin se sai 64 pistettä.  

Klubille jäsenet antoivat hyvää palautetta. Henkilökunnan palvelu sai 83 pistettä (83), klubitalon siisteys 83 pistettä, terassialueet 76 pistettä. Pukeutumis- ja suihkutilat saivat 69 pistettä.

Klubin aukioloajat olivat nyt paremmat kuin aiemmin, ne saivat 88 pistettä (81). Klubin ruoka sai 74 pistettä, tarjonnan monipuolisuus 67 (60), palvelu 85 (82) ja hintataso 79 (79) pistettä.

Tunnelma kentällä ja yhteisössä on hyvä, siinäkin olemme menneet eteenpäin. ”On hauskaa olla golyhteisön jäsen” sai 85 pistettä, edellisvuonna pisteet olivat 83.

Tapahtumien ja kilpailujen määrä sai 82 pistettä (74), informointi seuran tapahtumista 81 pistettä (76).  Johtokunta sai työskentelystään 81 pistettä (77)

Kun vertaamme omia tuloksiamme valtakunnan muihin golfyhteisöihin, olemme varsin tyytyväisiä oman seuran ja klubin toimintaamme. Suosittelupisteissä olemme sijalla 38/91, eli edellämme 37 seuraa, jotka suosittelisivat omaa seuraansa muille enemmän kuin me.

Omaan kenttään olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä. Viheriöihimme olemme Suomen kahdeksanneksi tyytyväisiä.

Vieraspelaajat arvostavat enemmän

Vieraspelaajin kyselyssä NPS-luku eli suositteluhalukkuus harppasi kunnolla. Viime vuonna Ahmon NPS oli 16, mutta tänä vuonna peräti 55.

Vieraspelaajat olivat lähes kaikessa sitä mieltä, että tänä vuonna asiat ovat paremmin kuin vuotta aiemmin.

Vieraspelaajien mielestä Ahmon viheriöllä pallot vierivät niin kuin pitääkin. Saimme viheriöistä 88 pistettä, jolla sijoituimme valtakunnallisessa vertailussa sijalle seitsemän.

Kentästä vieraat antavat Ahmolle 80 pistettä (70). Viheriöpisteet ovat 88 (78), väylien kunto 79 (59), kentänhoito 79 (67), infotaulut 80 (73), etäisyysmerkinnät 84 (74) ja wc-tilat 71 (61) pistettä.

Myös klubilla vieraspelaajien antamat pisteet kohenivat. Klubin puhtaus ja siisteys sai 83 pistettä (81), henkilökunta 87 pistettä (88), terassialueet 83 (80) ja pukeutumistilat 68 (60) pistettä.

Harjoitusalueiden pisteet nousivat 57:stä 72:ään. Harjoitusalue sai 74 pistettä (55) ja rangen olosuhteet 70 (59) pistettä.

Vieraspelaajien mielestä Ahmon hintataso muihin golfkenttiin verrattuna on hyvä. Hintatasomme sai 79 pistettä (70).

Vielä korkeammat pisteet saimme siitä, kuinka hyvin vieraspelaajat otetaan meillä vastaan. Vieraspelaajat tuntevat itsensä tervetulleeksi peräsi 88 pisteteen arvoiseksi.

Kun saatuja kyselytuloksia verrataan valtakunnallisiin tuloksiin, voimme olla varsin ylpeitä itsestämme.

Vieraspelaajien mukaan kuulumme Suomen golfkenttien keskikastiin. Suosittelupisteissä olemme sijalla 36, kun asiaa on kysynyt 78 suomalaista kenttää.

Kenttä kokonaisuudessaan on sijalla 37 / 78. Se jakaantuu seuraavasti: kentänhoito 55/78, väylien kunto 46/75, ja huipputuloksen saamme viheriöistä, jossa sijoitumme sijalle seitsemän 77 kentän joukossa.

Hinnoittelussa sijoitumme sijalle 21/78.

Klubin palvelutaso ja tiedotus on sijalla 18/78. Vieraspelaajat tuntevat olonsa tervetulleeksi, sillä siinä sijoitumme sijalle 10/77.  Verkkosivuissa olemme sijalla 27/76, mutta caddiemasterin työntekijöiden saama pistemäärä 87 riittää valtakunnallisessa vertailussa sijalle 56/78. Tilaston ykkösellä on peräti 94 pistettä.

Ahmolla vallitseva tunnelma sijoittuu valtakunnan vertailussa sijalle 11/78.

Pelaaja Ensin -jäsenkysely toteutettiin syys-lokakuun vaihteessa. Jäsenkyselyyn saimme 202 vastausta. Vieraspelaajille kysely lähetetään heti pelaamisen jälkeen, ja saimme kesän aikana 96 vastausta.

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?