Syksyn jäsenkyselyssä nousi esille monia kehittämiskohteita. Vaikka kentänhoidossa olemme menneet hyvään suuntaan, riittää meillä vielä tehtävää.

Johtokunnassa käytiin läpi jäsenkyselyn tuloksia tuoreeltaan. Nostamme sieltä vielä syksyn aikana uusia ajatuksia kentän kunnon parantamiseksi jo ensi kaudella. Toimikuntien kanssa uutta kautta aletaan suunnitella isolla porukalla suunnitteluillassa 29.10.

Kentän kunto ja kentän hoito saivat hyvät pisteet jäseniltä ja vielä paremmat pisteet vieraspelaajilta. Yksi tekijä parantuneeseen tilanteeseen hyvä henkilöstötilanne viime kesänä sekä uudet koneet, jotka toimivat. Edellisvuonnahan muun muassa karheikkoleikkuri oli osan kesää epäkunnossa, mutta nyt isoja konehuolia ei kesällä ollut ja se näkyi kentän kunnossa.

Jäsenkyselyssä nousee vahvasti esille bunkkereiden huono kunto. Niihin on kiinnitetty jo aiemmin huomiota ja kunnostetaan ensi kesänä. Bunkkeriremontti oli tarkoitus toteuttaa jo menneenä kesänä, mutta juhlavuodelle talkooväellä oli niin paljon muutakin tekemistä, että bunkkereiden kunnostus siirtyi ensi vuodelle.

Bunkkereiden rinnalla toinen pikaista ohennusta kaipaava kohde on range. Tähänkin on johtokunnassa jo viime keväänä kiinnitetty huomiota.

Rangeremontin piti alkaa jo syyskuussa, mutta toteuttajaa on jouduttu vaihtamaan. Alkuperäisen ajatuksen mukaan työ olisi teetetty Ysaon opiskelijoilla, mutta he eivät sitä aikatauluongelmien vuoksi pääse tänä syksynä tekemään. Siksi viime viikkoina on etsitty uusia tekijöitä, jotka voisivat toteuttaa remontin vielä ennen lumia.

Viimeiset vaihtoehdot selviävät alkuviikosta, ja jos kaikki menee nappiin, remontti alkaa jo seuravalla viikolla.

Myös talviharjoittelun mahdollisuus nousi kyselyssä esille. Olemme jo neuvotelleet salivuoroista tulevalle talvikaudella.

Johtokunnassa tultiin perjantaina siihen tulokseen, että pyrimme saamaan Ylä-Savon Ammattiopiston liikuntasaliin kahta viikkovuoroa, jolloin salissa voisi harjoitella.

Alustavan suunnitelman mukaan keskiviikkoisin voisi harjoitella omatoimisesti, lisäksi lauantaisin harjoitusvuorolla voisi olla myös ohjattua harjoittelua.

Neuvottelut Ysaon kanssa salivuoroista jatkuvat ensi viikolla ja mikäli sopimukseen päästään, salivuoro otettaisiin tammi-huhtikuulle.

Myös jäsenmaksun ja pelimaksujen hinnat nousivat esille joissakin vastauksissa. Johtokunnassa asiasta jo keskusteltiin ja ensi kaudella hinnoitteluun tulee uusia malleja, joilla seuran jäsenyys on jatkossa aiempaa kannattavampi asia.

Etelä-Suomessa on paljon entisiä iisalmelaisia, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun YSG:lle, vaikka eivät Ahmolla monta kertaa kesässä ehkä pelaakaan.

Jäsenmaksustahan iso siivu menee golfliitolle, joka kustantaa jäsenille lehden, vakuutukset ja erilaisten järjestelmien ylläpidon.

YSG:ssä tuodaan sen lisäksi jäsenkunnalle ensi vuonna alennuksia, joilla jäsenyys Ylä-Savon Golfseurassa seurassa maksaa itsensä takaisin jäsenetujen kautta.

Näitä mietimme johtokunnassa vielä talven aikana ja tietysti toivomme, että jatkossakin eteläsuomalaiset seuran jäsenet tukisivat jatkossakin jäsenmaksullaan kotipaikkakunnan golfseuraa.  

Kentän kunto nousee esille jäsenkyselyssä. Rangeremonttti yritetään toteuttaa vielä tänä syksynä, bunkkreiden perusparannusta suunnitellaan ensi kesäksi.

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?