Vuosi 2022 on alkanut myös golfseurassamme. Vaikka olemme vielä tammikuussa ja lunta on maassa paksulti, on jo hyvä aika aloittaa tulevan golfkauden suunnittelu. Näin me jo johtokunnassakin tehtiin.

Varma merkki siitä ovat uuden jäsenmaksut, jotka viikonloppuna napsahtelivat sähköposteihin ja NexGolfin laskutukseen. Jäsenmaksulle toivomme mahdollisimman pikaista maksamista, jotta seuramme kassa alkaa karttua kevään hankintoja varten.
Tänä vuonna pääsemme nauttimaan uusistakin jäseneduista, joten tähän hyvään seuraan kannattaa nyt kuulua.

Oma harjoitusvuoro

Yksi uusista jäseneduistamme on oma harjoitusvuoro Ylä-Savon Ammattiopiston liikuntasalissa. Vuoromme ovat keskiviikkoisin kello 19-21 ja lauantaisin kello 12-15. Meille jäsenille harjoitusvuoro on maksuton, ainoastaan ohjatuissa treeneissä ohjaajalle maksetaan pieni maksu.
Salissa on lyöntipaikkoja sekä useita puttimattoja ja lähipelipisteitä tarpeen mukaan.


Uudistuksia luvassa

Jäsenkyselystä on nostettu tälle kaudelle monia uudistuksia, joilla pyrimme parantamaan kentän pelattavuutta. Jo viime syksyn lopulla uudistimme harjoitusalueen nurmialueen kasvualustan. Keväällä saamme rangelle uudet lyöntipaikat, mutta nurmialue rauhoitetaan ainakin alkukesän ajaksi kasvamaan rauhassa.
Heti lumien sulettua toteutamme bunkkereiden perusparannuksen talkootyönä. Se on iso projekti – mitä enemmän saamme talkoisiin väkeä, sitä nopeammin saamme urakan valmiiksi ja hiekkaesteet parempaan kuntoon.
Ohjelmassa on myös huoltovapaiden karheikkojen koekasvatus sekä hankinnoista suurimpina suunnitelmissa ovat uuden hiekoitusvaunun ja hiekkasiilon hankinta. Nämä ovat isoja investointeja, joilla saamme taas kentänhoitoa askeleen verran eteenpäin ja toivottavasti myös kentän vielä parempaan kuntoon.


Jäsenhinnat

Tulevan kesän hinnoitteluun suunnittelemme mallia, jossa YSG:n jäsenten greenfeehinnat ovat vieraspelaajia edullisemmat. Edullisin pelaamisen tapa on kuitenkin edelleen kausimaksu, jonka voi maksaa myös osamaksuna vaikka neljässä erässä, kunhan koko maksu on maksettu ennen kauden alkua. Osamaksusta voi olla yhteydessä palvelupäällikkö Pirkko Kyllöseen (office@ysg.fi).
Kausimaksun ja greenfeemaksun lisäksi meille tulee kesäksi tarjolle monia muitakin pelituotteita edellisvuosien malliin, muun muassa kuukausipelimaksuja ja sarjalippuja. Ne voivat olla hyvä vaihtoehto, jos ei ole varma omasta pelaamisestaan koko kesän ajaksi.
Aikuisten jäsenmaksu on edelleen 81 euroa ja kausimaksuun tuli vain viiden euron indeksikorotus, joten se on nyt 415 euroa aikuisilta. Olemme edelleen lähialueen edullisin seura golfin pelaamiseen.

Hyvää kehitystä

Taakse jäänyt juhlavuosi oli Ylä-Savon Golfseuralle jälleen hyvä. Seuraamme tuli viitisenkymmentä uutta jäsentä ja nyt meitä YSG:n jäseniä on edelleen lähes 700. Olemme yksi Ylä-Savon suurimmista liikuntajärjestöistä.
Kenttämme oli viime kaudella erinomaisessa kunnossa koko kesän: Jäsenten ja vieraspelaajien tyytyväisyys kenttäämme ja seuraamme kohtaan parani runsaasti edellisvuodesta. Panostimme muun muassa kentänhoidon koneisiin, ja niiden avulla saimme kentän pidettyä hyvässä kunnossa.
Ylä-Savon Golfseurassa tavoitteemme on edelleen tarjota mahdollisimman laadukkaat ja edulliset golfin harrastusmahdollisuudet iisalmelaisille ja yläsavolaisille. Yhdistyksemme toimii vapaaehtoisten voimin, eikä toimijoita ei ole koskaan liikaa.


Toivotamme halukkaat vapaaehtoiset tervetulleiksi mukaan toimintaan ja jokainen mestä voi houkutella lajin pariin uusia harrastajia. Kaikki ovat tervetulleita hyvään seuraan.
Hyvää golfvuotta 2022!


Tommi Korpihalla
puheenjohtaja

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?