Lännen kolme vuotta kestänyt voittoputki Ylä-Savon Golfseuran Itä-Länsi -golfkilpailussa päättyi tylysti lauantaina, kun Itä nousi voittoon ensimmäistä kertaa ottelun historiassa. Idän voitto tuli ennätyspistein, sillä joukkueen keskiarvoksi laskettiin peräti 16,727 pistettä. Lännen keskiarvo oli lauantaina 14,047.

Idän voiton kunniaksi Ahmon golfkentän lipputankoon nostettiin lauantai-iltana ensimmäistä kertaa vihreä YSG:n lippu.

Ahmon hyväkuntoisella kentällä ja erinomaisissa olosuhteissa käydyn kilpailun parhaimman tuloksen teki Idän joukkueen Kaija Ruotsalainen, joka sai keräsi kierrokselta peräti 23 pistettä. Lännen joukkueen parhaan tuloksen pelasivat Päivi ja Esko Hyyryläinen, jotka molemmat saivat 19 pistettä.

Lännen joukkueessa pelasi tänä vuonna 23 pelaajaa, kun Idän pisteitä keräsi 13 pelaajaa.

Itä-Länsi -kilpailussa joukkueet muodostaan Ylä-Savon Golfseuran jäsenten asuinpaikan mukaisesti. Rajana toimii Ylä-Savoa jakava rautatie.

Idän voitto oli tänä vuonna suorastaan ylivoimainen, sillä aikaisempina vuosina ero on ollut huomattavasti pienempi. Viime vuonna Länsi voitti 0,072 pisteen erolla. Vuonna 2018 ero oli peräti 1,134 ja ensimmäisenä vuonna 2017 vain 0,146 pistettä.

Aikaisempi piste-ennätys oli vuodelta 2018, jolloin Lännen joukkueen keskiarvoksi laskettiin 15,606 pistettä, mutta tänä vuonna Itä otti ennätyksen nimiinsä.

Itä-Länsi -kilpailua on pelattu vuosittain kansallisen golfviikon aikaan kesäkuussa. Kilpailu on houkutellut aiempina vuosina mukaan yli 50 pelaajaa, mutta tänä vuonna vain kaupungin länsipuolen asukkaat osallistuivat yhtä aktiivisesti kuin edellisvuosina, kun taas idän joukkueessa osallistujamäärä jäi selvästi edellisvuosien tasosta.

Suomen Golfliiton Koko Suomi Golfaa -teemaviikko jatkuu Ahmolla naisten sunnuntailla.

YSG:n puheenjohtaja Tommi Korpihalla nosti lauantaina Ahmon golfkentän salkoon Idän voiton merkiksi vihreän seuralipun.