Toinen kilpailupäivä toi tullessaan muutoksia niin miesten kuin senioreidenkin tulosluetteloon YSG:n mestaruuskilpailussa. Miesten sarjassa voittoon kiilasi Matias Halonen ja naisten sarjassa Inkeri Pietikäinen piti ykkössijansa ensimmäisen päivän jälkeen.

Yli 50-vuotiaiden senioireiden sarjassa tuloksekkaan loppukirin otti Arto Haaksluoto ja yli 65-vuotiaissa Matti Martikainen piti paikkansa ensimmäisen päivän jälkeen.

Lauantain 27 reijän jälkeen Halonen lähti sunnuntaille yhden lyönnin perässä johtavaa Aki Vainionpäätä. Ratkaisevat reijät pelatiin toisen kierroksen sisääntulossa jossa Halosen tulos oli -1, kun taas Vainionpää kirjautti korttiinsa yhden birdien lisäksi kolme bogeytä ja yhden tuplan. Näin väylilta 28- 36 kirjattiin Vainionpäälle +4.

Kolmannella kierroksella Halosen saldo oli +8, kun Vainionpään tulos oli +9.

Tulokset, miehet, 54 r: 1) Matias Halonen 228, 2) Aki Vainionpää 233, 3) Toni Heiskanen 238, 4) Ville Kauhanen, 245, 5) Ari Suikkanen 247, 6) Henri Silfer 253, T7) Janne Svensk, Harri Honkanen 260, 9) Henri Kähärä 286, 10) Tuomas Yli-Marttila 302.
Katso kaikki tulokset

Naisten sarjassa ensimmäisen päivän jälkeen kärkipaikkaa pitänyt Inkeri Pietikäinen lisäsi höyryä toisena päivänä ja pelasi tuloksen +16, jolla kilpasiskot putosivat kyydistä. Naisten sarjassa pelattiin kaksi kierrosta.

Tulokset, naiset 36 r: 1) Inkeri Pietikäinen 181, 2) Sari Huttunen 205, 3) Kaisa Silaskivi 209.

Seniorisarjassa (yli 50 v.) ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä ollut Reijo Halonen piti saman tason myös sunnuntaina pelaamalla +14, mutta se ei riittänyt, sillä yhden lyönnin takamatkalta lähtenyt Arto Haaksluoto tuli takaa ja meni ohi pelaamalla sunnuntaina tuloksen +8. Kokonaistuloksessa Haaksluodolle kirjattiin 166 lyöntiä, Haloselle 171. Väliin kiilasi vielä Kari Leinonen, jonka sunnuntai oli kahta lyöntiä parempi kuin Halosella.

Naisten sarjan tavoin seniorit pelasivat kaksi kierrosta, lauantaina 18 ja sunnuntaina 18.

Tulokset, seniorit 50v, 36r: 1) Arto Haaksluoto 166, 2) Kari Leinonen 170, 3) Reijo Halonen 171.
Katso kaikki tulokset

Vanhempien senioreiden (yli 65-vuotiaat) sarjassa Matti Martikainen oli viikonloppuna omaa luokkaansa. Lauantaina kärkeen pelannut Martikainen oli päivän paras myös sunnuntaina, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Toisena päivänä vanhempien senioreiden sarjassa asemiaan paransi kolmanneksi noussut Arto Lappalainen.

Tulokset, seniorit 65v, 36r: Matti Martikainen 185, 2) Mikko Alaraasakka 187, 3) Arto Lappalainen 193.

Katso kaikki tulokset

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?