Haluaisitko elää viisi vuotta pitempään? No, sitten vaan golfkentälle – se on tutkittu tulos. Ruotsin Karoliinisessa instituutissa tehtiin vuonna 2008 tutkimus, joka julkaistiin Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports nimisessä tiedejulkaisussa. Siinä tutkittiin 300 000 ruotsalaista golfin harrastajaa.
Tutkimuksen mukaan golfareiden kuolleisuus on 40 % alhaisempi kuin muun väestön. Tutkijat vetivät tästä johtopäätöksen, että tulos vastaa n. viiden (5) vuotta pidempää elinajan odotetta. Elinajan odotteen kasvu oli merkittävää vaikka ikä, sukupuoli ja sosioekonominen asema otettiin huomioon.
Tutkimus ei sulje pois sitä, että muut tekijät kuin varsinainen pelaaminen, kuten terveellinen elämäntapa yleensä ovat yhteydessä alempaan kuolleisuuteen. Tutkijat pitivät kuitenkin todennäköisenä, että golfin pelaamisella itsellään on suuri vaikutus terveyteen.
Muutama fakta golfin pelaamisesta Iisalmessa:
- Kierros Ahmolla kestää noin 1,5 tuntia. Saman verran kuin hyvä kävelylenkki.
- Kävely hoidetulla nurmikolla ei rasita polvia ja niveliä yhtä paljon kuin asvaltilla kävely.
- Pallon lyöminen tuo liikettä myös käsille ja ylävartaloon. Golf liikuttaa koko vartaloa.
- Golfia pelatessa syketaso pysyy sopivalla tasolla. Pitkäkestoinen matalan syketason liikunta ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja.
- Aktiivisen golffarin yhden kierroksen hinta Ahmolla on alle 10 euroa.
- Golfkentällä ei tarvitse pelata yksin, sillä sopivaa seuraa on aina tarjolla. Hyvässä seurassa liikunta on mukavampaa on yksin puurtaminen.
Edinburghin yliopistossa työskentelevä tohtori Andrew Murray toivoo, että hänen johtamansa tutkimus auttaa lisäämään golfin harrastamista maailmanlaajuisesti.
”Me tiedämme, että golfin tarjoama kohtuullinen fyysinen aktiivisuus lisää elinajanodotetta”, sanoo yliopiston golf ja terveys -tutkimuksen johtava tutkija, tohtori Andrew Murray.
”Golf voi auttaa ehkäisemään yli 40 vakavan sairauden uhkaa, kuten muun muassa sydänkohtaus, aivoinfarkti, diabetes ja erilaiset syövät.”
Edinburghin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että golf ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, parantaa keuhkojen toimintaa sekä edistää aineenvaihduntaa.
Tule mukaan. Ilmoittaudu kurssille ja kokeile!