Harsotettu viitosväylän greeni savolaisella golfkentällä Iisalmessa.

Savon maakuntalehti Savon Sanomat kirjoitti sunnuntaina 29.3. Savon golfkenttien tilanteesta. Jutun perusteella maakuntalehden toimituksessa on hieman toivomisen varaa oman levikkialueen tuntumuksessa .

Lehden mukaan Savon golfkentät pyritään avaamaan kevään aikana erikoisjärjestelyin. Toimituksen golftietämys näkyi rajoittuvan siihen, että Savossa on vain kolme golfkenttää – Tarina, Tahko ja Kartanogolf.

Kyllä se vaan on niin, että myös Ahmolla aurinko paistaa ja lumet sulavat. Golfkausi on edessä täälläkin, vaikka Savon Sanomat yrittääkin asiasta vaieta.

Lauantaina 28.3. griineille laitettiin harsot, jotka suojaavat jo pikkuisen vihertäviä griinejä ensi viikon pakkasilta. Harsotuksen ansioista kevät saattaa koittaa Ahmolla jopa pikkuisen normaalia aiemmin.

Normaalisti harsotuksen hoitavat seuran seniorit, mutta näissä poikkeusoloissa homman hoiti kenttätoimikunta. Jari Aho keräsi porukan, joka levitti harsot kaikille griineille. Jarille ja muille vapaaehtoisille isot kiitokset!

Suomen golfliiton hallitus totesi perjantaina, että golfin pelaaminen, viranomaismääräysten puitteissa ja noudattaen tarkasti annettua ohjeistusta, on tällä hetkellä mahdollista.

Juttelimme johtokunnan jäsenten kesken tilanteesta jälleen viime viikolla. Olemme sitä mieltä, että mitään ei riskeerata, mutta periaatteessa kausi voidaan Ahmollakin avata, mahdollisesti jo toukokuun alussa, jos kevään etenemisessä ei tule takapakkia.

Kentällä kuitenkin huomioidaan poikkeustilanne ja tehdään erikoisjärjestelyjä ennen kuin kentälle pääsee.

Mahdollisesti kentälle mennään kahden hengen ryhmissä, poistetaan lainakärryt ja autot toistaiseksi käytöstä, bunkkereista kerätään haravat pois ja lipputanko pidetään aina paikallaan. Myös kuppeihin tehdään muutoksia, jotta pallon voi nostaa lipputankoon koskematta.

Tämänhetkisten tietojen mukaan myöskään klubia ei voi avata tuotemyyntiä ja anniskelua varten ennen toukokuun loppua.

Pyrimme kuitenkin mahdollistamaan pelaamisen kun olosuhteet sen sallivat. Tarkemmat ohjeet pelaajille kerrotaan ennen kauden alkua.

Siihen saakka muistetaan pestä kädet ja vältetään ylimääräisiä kontakteja. On kaikkien etu, että jokainen hoitaa oman osuutensa epidemian etenemisen välttämiseksi.

-tommi

Categories:

Tags:

Comments are closed

Pipoja vielä myynnissä!

 

Tällä YSG:n laadukkaalla pipolla selviät tämän talven pakkasista. Joko sinulla on oma?

Jos meinaa päätä paleltaa tai nuppi tutista näillä pakkasilla, älä huoli: kipaise hakemaan YSG:n pipo lämmikkeeksi.

Pipoja löytyy Louhenkadulta Tommin (p.0400240759) toimistolta hintaan 25e/kpl

Lisää uutisia
Ladyjen Whatsapp-ryhmä

Kaipaatko peliseuraa kierrokselle? Haluaisitko tavata muita YSG:n leidejä kentällä? Liity YSG:n ladyjen whatsapp-ryhmään: laita oma numerosi lady-kapteeni Kaisalle sähköpostilla

Pelissä mukana:

[logo-carousel id=pikkulogot]

Majoituspaketti
Kiinnostaako golf?