Ylä-Savon Golfseuran mestarit eri sarjoissa löytyivät toisena kisapäivänä vasta loppumetreillä. Tasaisin kilpa käytiin naisten sarjassa, missä mestari löytyi vasta jatkoreijällä.
Miesten sarjassa voittoon nousi toisena päivänä Matias Halonen, joka lähti kakkoskierrokselle yhden lyönnin päässä kilpailua johtaneesta Joonas Pirhosesta.
Kaksikko kävi kilpaa tasaisissa merkeissä 16. väylälle saakka. 17. väylän avauksessa Pirhonen löi pallon ulos, ja merkkasi korttiin bogeyn. Samalla väylällä Halonen teki birdien, joten päätösväylälle lähdettäessä eroa oli jo ratkaisevasti neljä lyöntiä.
Viimeinen reikä meni tasatulokseen, joten voiton nappasi Halonen yhteistuloksella 150 (73+77) ennen Pirhosta, jonka tulos oli 154 (72+82). Kolmanneksi nousi kakkospäivänä Janne Kiimalainen tuloksella 160 (80+80).
Voittaja oli tyytyväinen päivän tulokseen ja kiitteli järjestävää seuraa.
”On hienoa tulla pelaamaan mestaruuksista YSG:n kisoihin, sillä täällä mestaruuskisoissa on mukavasti pelaajia ja tiukka taistelu mestaruudesta. Vähän pelkäsin, että takaryhmistä noustaan kärkeen, mutta Joonaksen kanssa kamppailtiin mukavan tasaisesti”.

Naisten sarjassa toiseen päivään lähdettiin Inkeri Pietikäisen johdolla. Marika Jauhojärvi oli oivalla pelipäällä ja pelasi toisen päivän kierroksen 84 lyönnillä ja päätyi yhteistulokseen 176 (92+84). Pietikäisen yhteistulos oli samoin 176 (86+90), joten ladyt tarvitsivat mestaruuden ratkaisemiseksi jatkoreijän.
Jauhojärvi onnistui tekemään jatkoreijällä parin ja vei mestaruuden bogeyn upottaneen Pietikäisen edestä.
”Tämä oli kyllä elämäni parasta golfia, koskaan aikaisemmin en ole onnistunut näin hyvin. Enkä edes ymmärrä, mistä tämä hyvä vire on tullut”, voittaja iloitsi.
Naisten sarjassa kolmanneksi sijoittui Emma Hyvärinen, joka oli avauspäivän jälkeen toisena. Eroa kärkikaksikkoon kertyi kymmenen lyöntiä, lopputulos oli 186 (89+97) lyöntiä.
Seniorisarjoissa 50-vuotiaiden miesten mestariksi pelasi ensimmäisen päivän jälkeen kärkipaikkaa halussaan pitänyt Ari Suikkanen. Kakkosena päivään lähtenyt Antti Sarvela kiilasi etuysin aikana kärkipaikalle, mutta takaysillä Suikkanen oli tarkempi ja vei mestaruuspokaalin kaappiinsa yhteistulosella 159 (81+78).
Sarvelan yhteistulos oli 162 (82+80) ja sarjan kolmanneksi sijoittui Tommi Korpihalla yhteistuloksella 165 (84+81).
Vanhemmissa, 65-vuotiaiden senioreiden sarjassa voiton vei Markku Laajalahti yhden lyönnin erolla ennen Kari Leinosta. Voittajan tulos oli 174 (87+87) ja Leinosen vain yhden lyönnin heikompi 175 (85+90), joten panosta säilyi vielä viimeiselle viheriölle.
”Välillä molemmat rähvellettiin ja lyönnit olivat mitä sattuu, mutta lopussa tilanne kääntyi näin päin, minun kannalta onnekkaammin”, Laajalahti kiitteli peliseuraansa.
Vanhempien senioreiden sarjassa kolmanneksi sijoittui Heikki Mähönen kahdeksan lyöntiä kärjelle jääneenä tuloksella 182 (89+93).
YSG:n mestaruuksia jahdattiin kolmessa sarjassa kaikkiaan 39 pelaajan voimin. Olosuhteet kentällä olivat erinomaiset ja sää suosi mestaruusviikonloppua, sillä vain lauantaiaamuna saatiin kentällä vesisadetta ensimmäisen tunnin ajan.

