Kesäkuun alusta elokuulle siirtynyt kansallinen Koko Suomi Golfaa -viikko saa Iisalmessa varaslähdön, kun Ahmolla pelataan jo perinteiseksi muodostunut Itä-Länsi -kamppailu lauantaina.
Kilpailussa Ylä-Savon Golfseura on jaettu keskeltä kahtia: rajana toimii Savon rata, eli Helsingistä Kontiomäelle menevä junarata. Joukkueesi määräytyy asuinpaikan mukaisesti itään tai länteen.
Lauantaina voit varata oman lähtöajan haluamaasi aikaan. Kenttää ei suljeta päivän ajaksi. Kun samassa ryhmässä on merkitsijä, voitte kiertää ysikierroksen silloin kun haluatte.
Kierroksen jälkeen tuloskortti jätetään tuloslaskentaan. Päivän päätteeksi kaikkien tulosten perusteella lasketaan joukkueiden keskiarvo. Illalla kello 18 tulosten julkistamisen jälkeen nostetaan klubilla salkoon voittajajoukkueen lippu, joko sininen tai vihreä. Tulosten laskua voi lauantaina odotella iloisissa tunnelmissa, sillä klubille on luvassa Happy Hour klo 17 alkaen.
Kilpailumaksu on seitsemän (7) euroa. Sen maksettuaan pelaaja saa päähänsä oman joukkueen hatun, idän joukkue vihreän, lännen joukkue sinisen.
Itä-Länsi -mittelön tulokset eivät vaikuta tasoitukseen, vaan kyseessä on rento ja leppoisa tapahtuma, jossa mitataan, missä kaupungin etevimmät golffarit asuvat. Kilpailu on jo kolme kertaa päättynyt Lännen niukkaan voittoon.