Joonas on päässyt PGA:n kokelasjäseneksi.

Joonas hakee PGA:n kokelasjäseneksi.

Ylä-Savon Golfseuran pro Joonas Pirhonen on hakemassa PGA:n kokelasjäsenyyttä. Samalla hän aloittaa yhteistyön PGA pro Batu Lempisen kanssa: Jos Joonas hyväksytään kokelasjäseneksi, Lempinen toimii jatkossa Joonaksen PGA-tutorina. Järjestely on osa PGA:n koulutusjärjestelmää.

Lempisen tutor-tehtäviin kuuluu Joonaksen ohjaaminen ja valvominen myös opetustyössä, joten toisinaan tarjolla on tehokasta opetusta kahden pro:n voimin. Lempinen toimii tällä hetkellä Katinkulta Golfin PGA-prona.

Aiemmin Lepinen on toiminut junioriprona ja ammattiprona vuodesta 1994 alkaen. Ennen Katinkultaa hän on työskennellut prona Vierumäellä sekä HeadProna Helsingin Vuosaaressa, Levillä sekä Rovaniemellä. Hän on toiminut myös Golfliiton valmentajana ja kouluttajana vuosina 1999-2005, joten Joonas on saanut varsin pätevän ja kokeneen tutorin.

Tutorointivaihe kestää noin kolme vuotta. Joonas itse on tutorista innoissaan. – Pyysin henkilökohtaisesti Batulta apua ja hän suostui tutoriksi ja lisäksi Batun opetuspaikka on Katinkullassa, joten välimatka ei ole liian pitkä, Joonas kertoo. Joonaksen ensituuntuma on, että Batu vaikuttaa erinomaiselta tutorilta. – Hänellä on yli 20 vuoden opetustausta ja kokemus eri seurojen pron tehtävistä. Uskon että molemmat saavat tästä yhteistyöstä paljon irti, Joonas hehkuttaa.

Categories: OpetusUutiset