Melkein voisi kuvitella, että valtioneuvosto teki rajoitusten purkamiset juuri Ylä-Savon Golfseuran pyynnöstä keskiviikkona.

Johtokunta oli näet juuri tiistaina päättänyt, että maanantaina 22.6. pidetään talkoot, joihin seuraväen toivotaan osallistuvan mahdollisimman runsaslukuisesti.

Kyseessä on talkoot uuden harjoitusalueen viimestelyksi. Haravoimme alueen reunat ja keräämme alueella mahdollisesti vielä olevat isot kivet ja roskat pois. Talkooväen toivotaan ottavan mukaan omat puutarhaharavat (ei lehtiharava).

Viimeistelemme alueen reunat. Kun se vaihe on tehty, pääsemme kylvämään alueelle nurmen. Sen jälkeen toivomme suotuisia olosuhteita, jotta nurmi kasvaa mahdollisimman nopeasti.

Talkoot aloitetaan kello 18, eikä tällaista yhteishetkeä pilata liiallisella kiirehtimisillä. Tehdään rauhassa sään mukaan. Mukana olijoille järjestetään kahvitarjoilu ja korput samaan syssyyn. Arvatenkin heti juhannuksen jälkeen makkarakiintiö on hetkeksi täynnä, joten emme edes tyrkytä.

Leppoisaa ja aurinkoista juhannusta. Maanantaina talkoissa tavataan!